Olen nyt viimeisen viikon lykännyt siivous-projektiani aina uusilla selityksillä ja syillä. Eilen mm. viimeksi otin päiväunet. Innostuin sitten kuitenkin yhdeksältä illalla ottamaan rätin tiskipöydältä, nakkisormillani, ja sain peräti jotain aikaiseksikin. Nyt olisi tarkoitus jatkaa urakkaa, mutta päätin aamukahvini lomassa kirjoittaa muutaman sanasen tänne blogiin.

Hertta on paksu. Ja se lyllertää lenkeillä remmin mitan päässä takana. Normaalistihan Hertta on remmin mitan päässä edessä. Ruoka maistuu ja ilmeisesti pennut kasvavat kovaa vauhtia. No, onhan itse laskettuun aikaan enää kolmisen viikkoa. Aika on kulunut, ja kuluu, ihan hirmu nopeasti. Tänään olisikin tarkoitus koota pentulaatikko ja "rakentaa" pentuaitaus makuuhuoneeseeni, jotta Hertta voi tutustua siihen ja mahdollisesti alkaa asettumaan sinne synnytystä varten. Niin, enhän minä nyt sitä meinaa, että sen pitäisi siellä olla tästä eteenpäin aina synnytykseen asti. Luultavasti se ei ensimmäisen käynnin jälkeen edes mene sinne. Dorishan olisi varmaan synnyttänyt edelliset pentunsa sänkyyn. Se nyt tästä vielä puuttuisi. Rakentaa nyt seinämät sängyn reunoille, jotta koira voisi synnyttää lapsosensa sinne. Vitsivitsi.

Oikeastaan tämän kertaisen bloggaukseni aihe on ulkoilu. Minä kun kyllä nautin ulkoilusta, varsinkin aamutuimaan. Yksinäni. Ilman koiria. Tätähän ei koskaan tapahdu, siksi siitä nauttisinkin niin kovasti. Faktahan toki on se, etten varmastikaan ulkoilisi, jollei minulla olisi koiria. Ja onhan se ulkoilu ihan miellyttävää koirienkin kanssa. Kunhan ulkona ei ole muita koiria samaan aikaan. Yöaika on paras hetki ulkoiluun. Silloin ei ole ketään missään. Ja hyvin aikaisin aamulla. Linnut laulaa, ilma on raikas ja mieli tyyni. Kunnes Presto nykäisee, tai itseasiassa riuhtaisee, itsensä puunjuurelle merkkaamaan sen omakseen. Kunnes Nessa jää piehtaroimaan linnun kakkaan. Doriksen pujoteltua itsensä ties mistä välistä samaan aikaan, kun Hertta on kiertänyt minut takaanta ja remmit on solmussa. Sitten kirotaan ja kompastellaan ja säädetään.

Parasta on lenkkeily Runosmäen metsässä. Tai se mitään lenkkeilyä ole, jos koirat viilettävät menojansa, minun istuessani aika ajoin tupakkia polttelemassa kivellä. Runosmäen metsässä voi viihdyttää itseäänkin leikkimällä leikkiä, jossa saa astella vain kivien ja kantojen päällä. Ajoittain voi ottaa mukaan myös lasinsirut. Ja huonekalut sekä patjat. Ja lisähaasteita kaipaava voi ottaa mukaan myös ihmisen ulosteet ja käytetyt terveyssiteet. On siinä huonotkin puolensa. Se on niin iso, että siellä voi eksyä. Nimimerkillä muutaman kerran paikallistanut itsensä kännykän GPS:ää käyttäen.

Päiväsaikaan meidän ulkoilu on yleensä hankalampaa. Silloin on paljolti liikennettä sekä muut koiranulkoiluttajat ovat samoilla asioilla. Neljästä koirastani vain yksi ei normaalisti hauku muita koiria. Paitsi, jos sitä yllytettään. Ja joskus se saattaa yllyttää muita. Täten ulkoilut suoritetaan kahdessa erässä. Tämä luonnollisesti vie enemmän aikaa, ja tällöin ulkoilutus on huomattavasti lyhyempi. Viime aikoina olen ollut hullun rohkea ja lenkittänyt kaikki koirat kerralla, myös päiväsaikaan. Siinä pitää olla tietynlainen asenne. Minulla se on nykyään välinpitämätön. Ei siis välinpitämätön koirieni käyttäytymistä kohtaan, vaan välinpitämätön muiden ihmisten katseita kohtaan. Nimittäin silloin, kun se toinen koira onnistuu yllättämään meidät nurkan takaanta, ei riemulla ole rajaa. Miettikääpä nyt seuraava tilanne.
Remmit solmussa jo valmiiksi, yksi on hoitamassa asioitaan, toinen haistelee nurmikkoa ja itse yritän selvittää remmejä suoriksi. Eikö juuri tällöin satu tuo pahaa aavistamaton koiranulkoiluttaja pikku Fifinsä kanssa samoille kulmille. Luultavasti ensimmäisenä aloittaa Hertta. Hertta, joka ei suoranaisesti vihaa koiria, se nyt vain sattuu hiukan arastelemaan niitä, saatuaan turpiinsa muutamaan otteeseen koirapuistossa. Joissain tilanteissa Nessa on se ensimmäisen sanan sanoja. Lopettaa sitten, kun on saanut muut mukaansa. Noh, tästä jatkaa Presto. Prestolla on sitten komia ääni. Ei jää epäselväksi, ettei kannata tulla meidän lähelle. Jossain vaiheessa mukaan on liittynyt pieni mustapää Doris, joka muuten yrittää kuulostaa yhtä pahalta kuin Presto. Doriksenhan saisi hiljaiseksi vilauttamalla namia. Hertan kieltämällä hyvin vakuuttavasti, että tuo ei nyt kannata ja Presto..no sitä ei saa juuri millään hiljaiseksi. Mutta yritäpä tuossa tilanteessa kouluttaa yhtäkään koiraa kuuntelemaan itseäsi. Se on mahdotonta. No, ei siis ole ihme, että muutama ihminen saattaa kerääntyä ikkunan äärelle katsomaan live-esitystä hirviöiden ulkoilutuksesta.

Kaikista eniten minua kuitenkin ärsyttää ihmiset koiriensa kanssa, jotka jäävät pällistelemään koirieni käyttäytymistä tai eivät pidä minkäänlaista kiirettä ohittaa meitä. Joo'o, koirani ovat remmirähisijöitä, jäikö jokin epäselväksi? Ja miten niin en nauti koirieni kanssa ulkoilusta?