Olen nyt viimeisen viikon lykännyt siivous-projektiani aina uusilla selityksillä ja syillä. Eilen mm. viimeksi otin päiväunet. Innostuin sitten kuitenkin yhdeksältä illalla ottamaan rätin tiskipöydältä, nakkisormillani, ja sain peräti jotain aikaiseksikin. Nyt olisi tarkoitus jatkaa urakkaa, mutta päätin aamukahvini lomassa kirjoittaa muutaman sanasen tänne blogiin.

Hertta on paksu. Ja se lyllertää lenkeillä remmin mitan päässä takana. Normaalistihan Hertta on remmin mitan päässä edessä. Ruoka maistuu ja ilmeisesti pennut kasvavat kovaa vauhtia. No, onhan itse laskettuun aikaan enää kolmisen viikkoa. Aika on kulunut, ja kuluu, ihan hirmu nopeasti. Tänään olisikin tarkoitus koota pentulaatikko ja "rakentaa" pentuaitaus makuuhuoneeseeni, jotta Hertta voi tutustua siihen ja mahdollisesti alkaa asettumaan sinne synnytystä varten. Niin, enhän minä nyt sitä meinaa, että sen pitäisi siellä olla tästä eteenpäin aina synnytykseen asti. Luultavasti se ei ensimmäisen käynnin jälkeen edes mene sinne. Dorishan olisi varmaan synnyttänyt edelliset pentunsa sänkyyn. Se nyt tästä vielä puuttuisi. Rakentaa nyt seinämät sängyn reunoille, jotta koira voisi synnyttää lapsosensa sinne. Vitsivitsi.

Oikeastaan tämän kertaisen bloggaukseni aihe on ulkoilu. Minä kun kyllä nautin ulkoilusta, varsinkin aamutuimaan. Yksinäni. Ilman koiria. Tätähän ei koskaan tapahdu, siksi siitä nauttisinkin niin kovasti. Faktahan toki on se, etten varmastikaan ulkoilisi, jollei minulla olisi koiria. Ja onhan se ulkoilu ihan miellyttävää koirienkin kanssa. Kunhan ulkona ei ole muita koiria samaan aikaan. Yöaika on paras hetki ulkoiluun. Silloin ei ole ketään missään. Ja hyvin aikaisin aamulla. Linnut laulaa, ilma on raikas ja mieli tyyni. Kunnes Presto nykäisee, tai itseasiassa riuhtaisee, itsensä puunjuurelle merkkaamaan sen omakseen. Kunnes Nessa jää piehtaroimaan linnun kakkaan. Doriksen pujoteltua itsensä ties mistä välistä samaan aikaan, kun Hertta on kiertänyt minut takaanta ja remmit on solmussa. Sitten kirotaan ja kompastellaan ja säädetään.

Parasta on lenkkeily Runosmäen metsässä. Tai se mitään lenkkeilyä ole, jos koirat viilettävät menojansa, minun istuessani aika ajoin tupakkia polttelemassa kivellä. Runosmäen metsässä voi viihdyttää itseäänkin leikkimällä leikkiä, jossa saa astella vain kivien ja kantojen päällä. Ajoittain voi ottaa mukaan myös lasinsirut. Ja huonekalut sekä patjat. Ja lisähaasteita kaipaava voi ottaa mukaan myös ihmisen ulosteet ja käytetyt terveyssiteet. On siinä huonotkin puolensa. Se on niin iso, että siellä voi eksyä. Nimimerkillä muutaman kerran paikallistanut itsensä kännykän GPS:ää käyttäen.

Päiväsaikaan meidän ulkoilu on yleensä hankalampaa. Silloin on paljolti liikennettä sekä muut koiranulkoiluttajat ovat samoilla asioilla. Neljästä koirastani vain yksi ei normaalisti hauku muita koiria. Paitsi, jos sitä yllytettään. Ja joskus se saattaa yllyttää muita. Täten ulkoilut suoritetaan kahdessa erässä. Tämä luonnollisesti vie enemmän aikaa, ja tällöin ulkoilutus on huomattavasti lyhyempi. Viime aikoina olen ollut hullun rohkea ja lenkittänyt kaikki koirat kerralla, myös päiväsaikaan. Siinä pitää olla tietynlainen asenne. Minulla se on nykyään välinpitämätön. Ei siis välinpitämätön koirieni käyttäytymistä kohtaan, vaan välinpitämätön muiden ihmisten katseita kohtaan. Nimittäin silloin, kun se toinen koira onnistuu yllättämään meidät nurkan takaanta, ei riemulla ole rajaa. Miettikääpä nyt seuraava tilanne.
Remmit solmussa jo valmiiksi, yksi on hoitamassa asioitaan, toinen haistelee nurmikkoa ja itse yritän selvittää remmejä suoriksi. Eikö juuri tällöin satu tuo pahaa aavistamaton koiranulkoiluttaja pikku Fifinsä kanssa samoille kulmille. Luultavasti ensimmäisenä aloittaa Hertta. Hertta, joka ei suoranaisesti vihaa koiria, se nyt vain sattuu hiukan arastelemaan niitä, saatuaan turpiinsa muutamaan otteeseen koirapuistossa. Joissain tilanteissa Nessa on se ensimmäisen sanan sanoja. Lopettaa sitten, kun on saanut muut mukaansa. Noh, tästä jatkaa Presto. Prestolla on sitten komia ääni. Ei jää epäselväksi, ettei kannata tulla meidän lähelle. Jossain vaiheessa mukaan on liittynyt pieni mustapää Doris, joka muuten yrittää kuulostaa yhtä pahalta kuin Presto. Doriksenhan saisi hiljaiseksi vilauttamalla namia. Hertan kieltämällä hyvin vakuuttavasti, että tuo ei nyt kannata ja Presto..no sitä ei saa juuri millään hiljaiseksi. Mutta yritäpä tuossa tilanteessa kouluttaa yhtäkään koiraa kuuntelemaan itseäsi. Se on mahdotonta. No, ei siis ole ihme, että muutama ihminen saattaa kerääntyä ikkunan äärelle katsomaan live-esitystä hirviöiden ulkoilutuksesta.

Kaikista eniten minua kuitenkin ärsyttää ihmiset koiriensa kanssa, jotka jäävät pällistelemään koirieni käyttäytymistä tai eivät pidä minkäänlaista kiirettä ohittaa meitä. Joo'o, koirani ovat remmirähisijöitä, jäikö jokin epäselväksi? Ja miten niin en nauti koirieni kanssa ulkoilusta?

Yritetäänpäs taasen kirjoitella blogia. Jatkanen Team Super Upee:n sekä omien koirieni toilailuilla. Pyrin kirjoittamaan tyylilleni uskollisena, joten rakas, olematon, lukijakuntani, yrittäkää oppia lukemaan tekstiäni rivien välistä ja humoristiseen sävyyn. Toki, kun on sen aika, osaan kirjoittaa asioista "vakavamielisestikin", ilman sarkastista "äänensävyä".
Tässä alle vuoden sisällä on ehtinyt tapahtumaan jos jonkinmoista. Ensimmäinen Super Upee - pentue on jo täyttänyt vuoden, karvattomina. Doris ja Presto ovat kokeilleet asumista muualla, ja palautuneet syystä tai toisesta takaisin. Presto oli kai liian rauhallinen uudessa kodissaan.

Nyt on treffailtu uuden omistajaehdokkaan kanssa. Ja jostain kumman syystä tätä on kestänyt jo parisen kuukautta eikä ehdokas ole vetäytynyt projektista. Tällä Katariina-nimisellä naisella on siis itsellänsä sekä leikattu narttu että leikattu uros. Prestohan r-r-r-r-rakastaa uroksia. Ensimmäisten kertojen rähjäilyistä ja hampaiden vilautteluista, molemmin puolista tämä rakkaus siis, ollaan päästy jo huomattavasti eteenpäin. Edessä vain olisi se itse kohtaaminen remmittä. Kuten yleensä, niin tässäkin tapauksessa, luultavammin omistajat pelkäävät enemmän tätä kohtaamista kuin koirat. Onko siis vielä liian aikaista kokeilla vai viivyttelemmekö vain väistämätöntä!? Eihän tässä haluta kiirehtiä, ajatuksena kuitenkin olisi saada se loppu elämän koti. Palaan tähän asiaan varmaan sitten vuoden päästä, josko silloin ollaan pikaisesti raotettu remmin lukkoa. ;)

Olen useasti ihmetellyt, miten on mahdollista, että joillain onnistuu koirat astumaan vahingossa. Itsellänikin on kuitenkin uros ja narttuja, eikä nekään ole päässeet vahingossa astumaan. Olen kuunnellut uroksen ulvomista ja parkumista juoksujen aikaan. Seurannut sen syömättömyyttä. Ollut lähestulkoon aina hermo kireellä. Ja silti, hyvin tarkka, ettei mitään pääse käymään. Ja varmasti nyt voisi ihmetellä, miksen ole laittanut narttua tai urosta hoitoon täksi ajaksi!? No, olenhan minä yrittänyt. Suurimmalla osalla kavereistani vain sattuu jo olemaan, ei vain yksi, vaan useampi koira. Sisaruksistani yhdellä on astma (ja lapsia), toisella lapsia ja kolmannella kissoja. Vanhemmillani on sekä kissoja että äidilläni allergia. Sen lisäksi, Preston sijoittaminen toisaalle olisi työn ja tuskan takana. Kaikki eivät ymmärrä Preston "huumoria". Ja onhan se ihan hirveän rauhallinenkin. Nessanhan sain kerran sijoitettua hoitopaikkaan. Päiväksi. Nessa halusi auttaa jälkiremontissa ja kostutti juuri asennettuja laminaatteja.

Nyt viimeksi täällä juoksi Hertta. Herttahan ei koskaan ole ilkeä kenellekään eikä kiellä uroksia kiusaamasta. Suurimman osan ajasta Hertta vietti sitten makuuhuoneessani, Preston raapiessa oven maalipintaa. Herttakin pääsi päiväksi kylään. Siinä taloudessa leikattu uroskin halusi kuitenkin kokeilla onneaan Hertan kanssa, joten yksi päivä riitti sillä kertaa.
Huokaisin jo yhtenä päivänä helpotuksesta, kun huomasin, ettei Presto ollutkaan enää juurikaan kiinnostunut Hertasta. Varuiksi kuitenkin Hertta "sai" majailla makuuhuoneessa omassa rauhassaan. Illan hämärtyessä raotin makuuhuoneen ovea ja päästin Hertan viihtymään muiden seuraan. Ah, olipa rauhallista. Jatkoin siis hommiani koneella.

Kuinka ollakaan, hetkisen kuluttua Presto heräsi horroksestaan ja alkoi vikitellä taasen Herttaa. Lähinnä painimiseksi tuo meni, joten sivusilmällä tarkkailin tilannetta. Ajoittaisten painipuuskien jälkeen alkoi toisenlainen ähinä. Kun käännyin katsomaan, totesin Preston pyrkivän Hertan selkään ja nostin ahterini penkiltä häätääkseni Preston matkoihinsa. Askeleen ehtisin ottamaan, kun Hertta jo vingahti. Toisella askeleella olin jo koirien luona, kirosin ja yritin vielä "tönäistä" Preston pois Hertan selästä. Tässä vaiheessa en voinut muuta kuin todeta, että vahinko on tapahtunut ja auttaa Preston jalan Hertan selän yli.
Niin, että miten se on mahdollista, että vahinkoastumisia sattuu ja tapahtuu? Eihän meillä koskaan! Puolisen tuntia sain kirota ja pitää koiria aloillaan. Seuraavana päivänä palattiin arkeen, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Eli Hertan juoksuista ei ollut enää tietoakaan.

Viikkojen kuluessa saatoin huomata miten Hertan, muuten niin hoikan koiran, takamus alkoi levitä. Toiveeni siitä, ettei koira olisi tullut tiineeksi viimeisestä juoksupäivästä, sai nyt kyytiä. Varasin Prestolle sekä Hertalle ajat polvi- ja silmätarkkeihin sekä Hertalle ultraan. Ultran tosin peruin päivää ennen, olihan se selvää, että koira on tiineenä. Tarkastuksissa kuitenkin pyysin eläinlääkäriä kokeilemaan Hertan vatsaa. Hän totesi, että kyllä siellä saattaa yksi pentu ollakin. Tai sitten vain kova virtsarakko. Hetken pohdittuamme asiaa, päätimme ultrata Hertan. Kovat virtsarakot ja kohtutulehdukset voimme heittää taivaan tuuliin sillä, kun ruutuun lävähti Hertan kohdun sisältö, oli selvää, että siellä on ainakin kaksi pentua. Lääkäri jatkoi tutkimustaan ja sanoi "Kyllä täällä näkyy kolmas ja neljäskin pentu." Siinä vaiheessa totesin, että se siitä "Ei kai se tiineeksi tule, jos on viimeisenä juoksupäivänä jäänyt nalkkiin." Eipä niin. Lopullinen tulos : Ultrassa näkyy iso pentue, ainakin 8-10.

Ironista on se, että jokunen aika ennen astumista, olin alkanut vakavasti miettimään Hertan käyttöä jalostuksessa. Olinkin ilmoittanut sen luonnetestiin, tehdäkseni lopullisen päätöksen asian suhteen. Joka nyt siis jouduttiin perumaan, sillä eihän sitä tiineenä voi sinne viedä. Prestollekin oli menossa varaukseen paikka luonnetestiin vasta kesäkuun jälkeen, sillä tuolloin se täyttää vasta kaksi vuotta. Vaihtoehdot astumisen jälkeen olivat aika vähäiset. Monelta sain kuulla, miten tiineyden keskeytys on tuonut ongelmia tiinehtymiseen myöhemmin sekä kohtutulehduksia. Ja, koska ajatuksiin oli noussut vahvemmin suunnitelma käyttää Herttaa jalostuksessa, ei myöskään kohdun poisto tullut niin ikään kysymykseenkään. Yhdistelmänä tämä pariskunta ei ole täysi katastrofi, ja jopa harkittukin, ajankohta ei vain nyt täsmännyt terveystarkastusten ja luonnetestien osalta.

Olen useasti todennut, että huumorilla tästä(kin) selvitään, joten näillä mennään tässäkin tapauksessa. Pahempiakin on sattunut ja aion nauttia näistä rakkauslapsista. Vahingoniloisena.

Toinen kerta jälki-kursseilla ohi. Kuuma päivä. Hertta aloitti jälleen ihmisjäljellä. Kovaa vauhtia se menee, maavainua ei käytä tässä lajissa kyllä lainkaan. Tällä kertaa jäljelle laitettiin kolme purkkia, joiden kohdalla sitten pysähdyttiin, jotta Hertta oppisi ilmaisemaan näitä, myöhemmin keppejä. Kiinnostusta purkkeihin ei ollut eikä nameihin niiden sisällä, joten toivottavasti kepit sytyttää sitten paremmin tuon ilmaisuun. Jäljen ajaminen itsessään on Hertalle kovin palkitsevaa, joten nameilla sitä ei palkata. Tyytyväinen olen silti tuon työskentelyyn ja siihen intoon mikä sillä on. Nyt kotiläksynä keppien etsimistä.

Presto jatkoi verijäljellä. Ensimmäinen kerta kun meni yllättävän hyvin, tämä toinen kerta ei todellakaan. :)
Laiska ja lähelle tietä tehty jälki vei huomion. Patistaa sai lähes koko jäljen ajan, mutta kyllä se sitten jäljestää, kun on jäljestääkseen. Presto nyt on muutenkin koira, jolta pitää vaatia, se laistaisi niistä enemmän kuin mielellään. Noh, tää oli vasta toinen kerta, joten katsotaan mitä seuraava kerta tuo tullessaan.

Palmu ja Hulda etsivät edelleen kotia, ja Prestollekin olen nyt yrittänyt etsiä uutta kotia. Nessalla on alkamassa juoksut ja Prestohan on kovin kiinnostunut nyt tästä. Jäi perään ulvomaan, toivottavasti vain hetkeksi, kun lähdimme ulos muiden koirien kanssa. Noniin..tässähän sitä taas nähdään kuinka hyvin nartut ja urokset sopivat samaan huusholliin. :)